ajatuksen siitä - yhdeksi."
Prinssi meditoi tähän tapaan yhdeksän vuotta ja puhdisti mielen tahrat. Kun
hän oli saanut aikaan sisäisen kokemuksen, joka on kuin lampun puhdas valo,
hän sai Mahamudran ja kehitti itsessään suotuisia kykyjä, kuten selvää ymmärtä-
mistä ja muita. Hänestä tuli tunnettu kaikissa ilmansuunnissa nimellä joogi
Vinapa ja hän opetti lukemattomia oppeja kokoontuneille kansalaisille Ghahurin
kaupungeissa. Lopulta, kun hän oli kuvaillut kokemuksiaan, hän meni juuri siinä
ruumiissa Dakojen maailmaan.
Santipa
Siihen aikaan, kun kuningas Devapala piti valtaa Magadhan kaupungeissa,
Vikramasilassa oli suuri munkki ja opettaja brahmaanikastista nimeltä Ratna-
karasanti. Hän oli saanut hallintaansa viisi tiedonhaaraa ja hänestä oli tullut suuri
ja erittäin kunnioitettu oppinut; hänen maineensa levisi kaikkiin ilmansuuntiin.
Siihen aikaan oli myös Ceylonin kuningas, Kabina nimeltään, jolta ansioi-
densa puolesta ei puuttunut yhtään tavoiteltavaa ominaisuutta. Vaikka Buddhan