hän sanoi.  He laittoivat kolme rautapunnusta vaakaan, jokainen oli miehen
painoinen ja vieläkin Saraha oli painavampi kuin punnukset.  Hän oli painavampi
kuin kuusi tuollaista painoa.  Lopulta kuningas sanoi: "Jos joku, jolla on tuollai-
sia voimia, juo viiniä, niin antaa hänen juoda."
   Kuningas ja brahmaanit kumarsivat Sarahalle ja pyysivät häneltä ohjeita. 
Sitten Saraha lauloi kuninkaalle, kuningattarelle ja kaikille alamaisille spontaanien
säkeiden kolmesta kierrosta.  Kaikki brahmaanit hylkäsivät omat systeeminsä ja
ryhtyivät buddhalaisiksi.  Kuningas ja koko hänen seurueensa saavuttivat siddhin.
   Saraha meni naimisiin viisitoistavuotiaan talontytön kanssa, jätti kotinsa ja
meni toiseen maahan.  Hän asettui yksinäiseen paikkaan, missä hän harjoitti
Dharmaa, samalla kun tyttö kulki kerjäämässä hänelle ruokaa.  Eräänä päivänä
Saraha pyysi tyttöä valmistamaan hänelle vähän retiisejä.  Tyttö sekoitti
retiisejä jugurttiin ja vei ne Sarahalle, mutta hän istui meditaatiossa, joten tyttö
lähti pois häiritsemättä häntä.
   Saraha pysyi yhtäjaksoisesti meditaatiossa kaksitoista vuotta.  Kun hän
viimein nousi, hän kysyi: "Missä retiisini ovat?"  Palvelijatyttö vastasi: "Kuinka
olisin voinut säilyttää ne?  Et ole tullut pois meditaatiotilastasi kahteentoista
vuoteen.  Nyt on kevät eikä retiisejä ole."

21   Edellinen   Alku   Seuraava kappale      Sisällysluettelo   Kirjat
Seuraava