Liitä ne molemmat hengitykseesi.
Visualisoi eteesi henkilö, jota kohtaan tunnet eniten vastenmielisyyttä. Kun
hengität ulos, kaikki onnellisuutesi, positiiviset tekosi ja lähtevät sinusta, kuin
tuulen kuljettama sumu. Ne sulautuvat viholliseesi, joka vapautuu sen kautta
kärsimyksestä ja täyttyy ilosta ja tulee yhtä iloiseksi kuin olisi syntynyt De-
wachenin15 puhtaaseen maahan. Kun hengität sisään, kaikki hänen kärsimyk-
sensä, negatiiviset tekonsa ja epäselvyytensä uppoavat sinuun kuin pöly tuulen
mukana. Kuvittele, että hänen kärsimyksensä tosiaan laskeutuvat päällesi ja
tunne niiden paino, niinkuin kantaisit taakkaa. Tämä käy helpommaksi harjoituk-
sen myötä. Meditoimalla tähän tapaan pitkän aikaa, totut siihen kuukasien ja
vuosien myötä ja kokemuksesi kehittyy, niinkuin sen pitää.
Kerran yksi Khenchen Tashi Oserin oppilaista eli erakkona vuorilla. Kun
hänen perheensä palvelija kuoli, hän rukoili hänen puolestaan ja näki eräänä
yönä unta, että palvelija oli syntynyt yhteen kuumista helveteistä. Kun erakko
heräsi, hän meni suoraan Khenchen Tashi Oserin luokse, kertoi unensa ja pyysi
häntä ajattelemaan palvelijavainaata ja rukoilemaan hänen puolestaan.
Khenchen Tashi Oser vastasi: "Ajattelen häntä, mutta sinun pitäisi harjoitella